perjantai 15. tammikuuta 2016

Talvikausi / Vintersäsongen

Parempi myöhään kun ei milloinkaan ;) Eli nyt vihdoin luvassa pieni katsaus syys-/talvikauteen -  mitä olen treenannut Thórin kanssa ja kuinka 3-vuotiaan Sylvian alkukoulutus sujui.

Sylvian alkukoulutus kesti noin kaksi ja puoli kuukautta, ja marraskuun puolessa välissä se meni takaisin pihattoon viettämään nuoren elämää ja kasvamaan. Minulla ei ollut mikään kiire eikä tarkkaa aikataulua Sylvian kanssa. Olen lukenut paljon muun muassa Tuire Kaimion Hevosen Kanssa-kirjaa, jossa on paljon selkeitä käytännön ohjeita. Teoreettisempi kirja, jota olen nyt joululomalla lukenut on Andrew McLeanin kirja Equitation Science. Pyrin pilkkomaan jokaisen asian mahdollisimman pieniin osiin, jotta ei tulisi takapakkia taikka yllätyksiä. Ajatuksenani oli koko ajan muun muassa McLeanin luennolta mukaan tarttunut perusperiaate siitä - että joka ikinen pieni asia pitää opettaa hevoselle, eikä olettaa että se ymmärtää. En ole ennen alkukouluttanut ketään, joten oman nuoren kanssa harjoittelu oli todella opettavainen, mielenkiintoinen ja hyvä kokemus ! Sain itse keskittyä 110% että olen johdonmukainen ja selkeä avuissani, ja että ajoitan palkitsemisen oikein. Aluksi harjoittelimme perusjutut maastakäsin - paikallaan seisomisen, riimunpaineesta myötäämisen, ja parin juoksutuskerran jälkeen treenasimme maastakäsin kääntymistä, pysähtymistä, peruutusta ja vähän jalkojen väistämistäkin. Tallissa totuttelimme satulaan ja siihen että minä hypin ja heilun Sylvian vieressä ja roikun satulassa. Ekan kerran nousin selkään tallin käytävällä ja kävelimme hieman käytävää edes takaisin. Sen jälkeen pari seuraavaa kertaa istuin juoksuttaessa selässä maneesissa. Sylvia ei ratsastajasta stressaantunut, joten pian pystyin ratsastamaan itsenäisesti sekä maneesissa että kentällä. Maastakäsin olimme harjoitelleet jo selkeästi johtavat ja jarruttavat ohjasotteet, joten itsenäisesti ratsastaminen sujui yllättävän sujuvasti. Parilla viimeisellä ratsastuskerralla meillä oli kaveri mukana kentällä, ja Sylvian eteenpäinpyrkimys nousi paljon kun oli vähän "vetoapua". Olimme myös hieman "maastossa" (eli ratsastimme kaverin perässä tallitietä pitkin) :) Kaiken kaikkiaan alkukoulutus sujui hyvin ja oli todella kivaa! Tölttiä emme vielä treenanneet, mutta välillä kun pyysin ravia, Sylvia tarjosi itse tölttiä.  Myös laukannostoja harjoittelimme, ja niissä oli välillä hieman haastetta - jos tytsyn pitkät jalat menivät sekaisin tuli helposti ristilaukka jota se saattoi itse hieman pelästyä. Kerran tällaisessa tilanteessa tuli pieni pukituskin, mutta onneksi olen treenannut paljon tasapainoharjoituksia ;) 

Innolla odotan kevättä ja Sylvian jatkokoulutusta  <3 

(Kuten kuvista näkyy, on Sylvia hyvinkin ilmeikäs hevonen :D)







Thórin kanssa syksy ja talvi on sisältänyt paljon aktiivisuus-, liikkuvuus-, voima-, ja hapenottokyky treeniä. Nyt tammikuun ja helmikuun treenisunnitelmassa on luvassa voimatreenin lisäksi intervalleja sekä kehonhallinta- ja tekniikkaharjoittelua. Myös omassa treeniohjelmassani on erikseen hapenottokyky-, voima- ja liikkuvuuspäivät :) 

Kaikessa ratsastuksessa ja maastakäsin työskentelyssä nyt talvikaudella on pääperiaatteena ollut pitää Thór aktiivisena ja positiivisena, ja että se työskentelee koko kehollaan hyvin ja ponnistaa takaa kunnolla. Tietenkin pehmeyttä ja elastisuutta unohtamatta. Syksyllä oli hieman syysväsymystä huomattavissa ja jos aloitin liian kokoavalla harjoittelulla, Thórin motivaatio kärsi hieman ja keho jäi jäykähköksi. Niinpä aloitinkin usein hieman reippaammin ja "vapaammin". Lemppariharjoitukseni onkin alkukäyntejen jälkeen mennä pitkin ohjin ravia ja laukkaa joko keventäen tai kevytistunnassa ;)

Hjaltin kursseilla syksyllä teimme paljon temponvaihteluita kaikissa askellajeissa, etenkin laukassa ja ravissa temponvaihtelut ovat hyvää treeniä takapäälle ja lisäävät ponnistusvoimaa. Olemme myös Porevirran tunneilla sekä Julian kanssa juoksuttaessa keskittyneet takapään voiman ja takajalkojen koukistamisen lisäämiseen. Olen myös nyt pyrkinyt olemaan tarkempi joka askeleessa jota ratsastan, ja että minulla on kristallinkirkkaana mielessä se, miltä haluan että hevonen tuntuu, ja että puutun heti asiaan jos jokin ei mene suunnitelman mukaan. Thórin ravi on parantunut juuri takapään paremman ponnistuksen myötä ja olen nyt tarkempi, että pyydän takapäätä ponnistamaan oikeaan aikaan ravissa (eli silloin kun takajalka on ilmassa). Myös käynti on nyt tasalaatuisempaa ja takapään työntö on siinäkin lisääntynyt. Suuri tekijä tässäkin on oma tarkkuus. 



Camillan kurssilla teimme paljon muun muassa töltti-laukka-töltti siirtymiä energian ja elastisuuden parantamiseksi, ja Hjaltin ja Porevirran kanssa olemme harjoitelleet ravi-laukka-ravi siirtymiä. Porevirran kanssa olemme keskittyneet paljon siihen, että laukannosto on oikein ajoitettu (silloin se on hyvä) ja että ravi laukan jälkeenkin on hyvää ja  että hevonen ponnistaa heti ensimmäisestä askeleesta, esimerkiksi pieni väistöaskel helpottaa paremman ponnistuksen löytämistä (koska silloin pidätän ja pyydän väistämään, toisin sanoen ponnistamaan, eli apujeni käyttö on oikein ajoitettu). 

Camillan kurssilla keskityimme myös minuun käsiini - että ne löytävät luonnollisen paikkansa missä niiden on hyvä olla ja ne ovat pehmeät mutta eivät löysät. Tähän hyvä harjoitus oli pitää kyynärpäät lähellä kylkiä, ja kääntää hieman peukaloita ulospäin (eli kynnet ylöspäin), Thór antoi heti palautteen (tuttuun tapaansa) ja pehmeni välittömästi. Kun olin löytänyt sen tunteen, oli helpompaa palauttaa kädet "normaaliasentoon". Toinen hyvä (ennestään tuttu) harjoitus oli hevosta asettaessa (esim. voltilla tai avotaivutuksessa) sisäkäden nostaminen suoraan ylöspäin ja heti hevosen vastattua apuun, käden palauttaminen takaisin omalle paikalleen. Tällöin vältytään siltä yleiseltä virheeltä, että ratsastaja vetää kättä taaksepäin hevosta taivuttaessaan. Kurssilla Camilla ratsasti Thórilla ja demonstroi kaikille oppilaille kuinka hevonen jäykistyy ja jännittyy jos ratsastaja vetää kädet jäykkänä alas ja vain pitää niitä väkisin paikoillaan.



Juhan valmennuksissa ja viikkotunneilla olemme keskittyneet paljon käyntityöskentelyyn ja askelpituuden-, sekä kokoamisasteen vaihteluun käynnissä ja töltissä. Myös käynnistä tölttiin siirtymiset ovat nyt tunneilla parantuneet ja onnistuvat nyt askel kerrallaan. Olemme keskittyneet myös tasaisen tuntuman löytämiseen pidemmässäkin käynnissä. Viime viikonloppuna valmennuksessa treenasimme hieman T.2-suoritusta, ja Thór kantoi itsensä entistä paremmin löysin ohjin töltissä.

Valmennuksien, tuntien, kurssien ja fysioterapian ohessa olen pitänyt paljon hauskaa Thórin kanssa ja ratsastanut mahdollisimman vaihtelevasti  - maastossa, pellolla, tiellä, baanalla, kentällä ja maneesissa. 

Mahtava yllätys - SRL:n myöntämä mestariratsastajamerkki ! / Finska Ryttarförbundet överraskade mig med mästarridmärket !

Kiitos SIHY Vuoden Ratsastajaksi nimeämisestä :) / Tack Finska Islandshästförbundet för att ni valde mig som Årets Ryttare :)




P.S. Nyt kylmien kelien tultua kannattaa pitää huoli hevosen riittävästä juomisesta. Itse juotan Thórille ennen ratsastusta lämmintä melassivettä noin kymmenen litraa ja ratsastuksen jälkeen annan 8litraa löysää pellavapuuroa johon on lisätty hyvänmakuista elektrolyyttiä ja vitamiinia. 

Joululoman viettoa Tallinnassa / Jullovsfirande i Tallinn


Ihana joululahja <3 / Fin julklapp: nya riddagböcker !

Joulu Sipoossa <3 / Jul i Sibbo <3

-28°C !



Bättre sent än aldrig. Äntligen ska jag uppdatera bloggen och berätta vad jag hållit på med under hösten/vintern - vad har vi tränat på med Tore och hur det gick med skolningen av min treåriga Sylvia.

Jag hade ingen exakt tidtabell med Sylvia och absolut inget bråttom. Skolningen tog två och en halv månad och i mitten av november återvände hon till lösdriften - hon ska ännu få leva som en unghäst ett tag till och växa lite ;) Jag har inte förr skolat någon häst alldeles från början, men jag har läst massvis litteratur och undersökningar och är otroligt inspirerad av Andrew McLean - läser som bäst hans (väldigt teoretiska!) bok Equitation Science. Jag gillar att han stöder sig på vetenskaplig forskning om hur hästar egentligen fungerar och lär sig. Han säger att bästa inlärningsresultatet nås då man kombinerar negativ förstärkning (alltså släppa presset/trycket) med positiv förstärkning (belöning). Naturligtvis ska detta ske exakt på den sekunden då hästen gör rätt. På detta sätt lärde sig Sylvia allt väldigt snabbt - men det har krävt en hel del koncentrationsförmåga samt logiska och konsekventa signaler från mig. Först lärde jag henne att stå stilla och att ge efter från trycket i grimman. Efter lite longering lärde jag henne att svänga, stanna, backa och flytta på bakbenen från marken. I stallet började jag vänja Sylvia till sadeln och att hon är lugn även om jag hoppar bredvid henne och ligger i sadeln. Första gångerna red jag så att hon blev longerad och så småningom red jag henne självständigt i ridhallen och paddocken. Det gick förvånansvärt smidigt, eftersom jag hade lärt henne redan tydligt från marken hur man svänger och stannar. Några gånger hade vi ett annat ekipage med oss i paddocken och då rörde sig Sylvia mer energiskt fram. Sista gången red vi lite "ute i terrängen" (på stallbacken) med en kompis. Jag tränade inte än tölt med henne, men emellanåt bjöd hon tölt själv. Vi övade också galoppfattningar och de gick okej - ifall hon tappade koordinationen i benen kunde det bli korsgalopp och då blev hon lite skrämd själv och en gång bockade hon i en sådan
situation. Överlag är hon snäll och jag väntar med iver på våren då jag ska fortsätta med henne <3


Med Tore har hösten och vintern handlat en hel del om aktivitet, rörlighet, styrka, syreupptagningsförmåga och lösgjordhet. För januari och februari har vi även planerat in lite intervallträning, samt koordination och teknikövningar. Även jag har skilda dagar för syreupptagningsförmåga, styrka och rörlighet i mitt personliga träningsprogram :)


I all ridning och longering har huvudvikten varit på att hålla Tore aktiv, att han har positiv energi, att han använder hela sin kropp och trampar kraftigt och bra med bakbenen. Utan att glömma mjukhet och elasticitet förstås! På hösten var han inte alltid så motiverad och ifall jag gick för fort in till samling blev han lätt styv, därför har jag nu börjat ridpassen med lite mer energi och mer "fritt" - så han får ha lite kul och får kroppen bra i rörelse. Min favoritövning efter att vi skrittat är trav och galopp med lösa tyglar (i lätt sits).  ;)

Med Hjalti har vi tränat mycket tempoväxlingar i alla gångarter. Speciellt tempoväxlingar i trav och galopp förbättrar styrkan i bakbenen, något som vi extra mycket satsat på även under Annes Centered Riding lektioner samt i longeringen med vår fysioterapeut Julia. Jag har även försökt vara mer noggrann och känna efter varje steg hästen tar och att jag ser till att jag har en klar bild i huvudet hur jag vill att hästen ska göra samt att jag korrigerar snabbt ifall det inte går som planerat. Thórs trav har förbättrats, på grund av den ökade styrkan i bakmuskulaturen. Även det att jag lärt mig den rätta "timingen"-  när jag ska uppmuntra bakbenen att bära mer (alltså då bakbenet är upp i luften) har gjort traven bättre. Också skritten har blivit bättre då bakbenen bär mera. Med både Hjalti och Anne har vi övat trav-galopp-trav övergångar och lagt mycket uppmärksamhet på att traven ska vara bra även genast efter galoppen - här har min timing stor betydelse ! Ett bra sätt är att flytta hästen några steg utåt i övergången - då gör jag en halvhalt och uppmuntrar bakbenen samtidigt, som ökar undertrampen.  

Med Camilla har vi gjort en del tölt-galopp-tölt övergångar för att få igång energin och rörligheten i hästen. Vi har även haft tyngdpunkten på mina händer (som har förbättrats!:D) och Camilla höll en väldigt bra demonstration med Tore till alla kursryttare om vad som sker ifall ryttaren spänner händerna styvt och håller dem för nere. Hästen blir då alldeles spänd och styv. Så fort ryttaren bär händerna rätt: armbågarna nära egna kroppen, handleden naturligt mjukt ovanför hästens mank och använder dem hellre aningen uppåt då man ställer hästen (aldrig bakåt!), blir hästen omedelbart mjukare och avslappnad. 

Under Juhas lektioner har vi övat mycket olika samlingsgrader i skritt och tölt - det ska gå smidigt att övergå från kort skritt till lång och vice versa. Vi har även tränat att få lite mera kontakt med tygeln i den längre skritten. Töltövergångarna har även förbättrats och de är nu smidiga steg-för-steg. Förra veckoslutet övade vi en aning T.2 på ovalbanan och Tore var fin och bar sig väldigt bra i tölt med fria tyglar :)

Förutom alla kurser, lektioner och fysioterapi har vi haft väldigt roligt med Tore - ridit mycket varierande: ute på vägen, på ängen, på ovalen, i paddocken samt ridhallen. Smidig och mjuk tölt på varierande underlag :)

Nu har vi haft det väldigt kallt och då är det oerhört viktigt att se till att hästarna dricker tillräckligt! Tore får 10 liter varmt vatten med melass före ridningen och efteråt 8 liter vattnig linfrö gröt med elektrolyter och vitaminer. <3






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti