maanantai 16. kesäkuuta 2014

Kisaviikonloppu

Launataina olin Skardilla Orimattilassa WR-kisoissa. Perjantaina meillä oli Juhan kanssa vielä viime hetken treenit. Juha valmensi minua ensin kentällä ja sitten mentiin baanalle tekemään kisasuoritus.
Skardi oli ensin kentällä todella energinen, joten jouduttiin tekemään lämmittelyohjelmaa hieman uusiksi. Avattiin laukalla ja reippaamalla töltillä, jotta Skardi, kutsumanimeltään "Karipekka", saisi pahimmat höyryt pois. Sitten keskityttiin ympyrällä pehmeyteen ja kuuliaisuuteen. Skardi tuntui todella hyvältä. 

Ennen olen aina ratsastanut T.2-suoritukseni niin, että aloitan oikeeseen kierrokseen ja menen vapain ohjin vasempaan. Tänä keväänä olen kuitenkin vaihtanut suuntaa, ja ratsastanut vapain ohjin oikeaan kisoissa. Nyt kuitenkin vanha suunta tuntui taas paremmalta. Olisi parasta jos saisi mennä kaikki osiot vain yhteen suuntaan ;) tai vaihtoehtoisesti kaikkea molempiin suuntiin ja tuomarit arvostelisivat niistä parhaat, heh! Aloitin siis kisasuoritukseni "vanhaan", hyväksi todettuun, kierrokseen. Suoritus oli yksi parhaistamme: vapaavalintaisessa tempossa tölttiä ratsastin reipasta keskitempoa ja Skardi liikkui isosti koko kehosta ja oli todella pehmeä ja kevyt, ihan kun se olisi mennyt itsestään. Hitaassa töltissäkin kehon läpi liikkuva liike säilyi ja tempo oli kohdallaan. Vapain ohjin sujui myös hyvin ja tasaisesti. Itse kisoissa ei sitten aivan samanlainen pehmeä suoritus onnistunutkaan.

Perjantaina päätin juoksuttaa Lordin, koska en enää halunnut Skardin kanssa hyvin menneen treenin jälkeen "sotkea" omaa päätäni ratsastamalla toista hevosta. Juoksutin Lordin ensin sivuohjilla ja laitoin puomeja ja puomisarjoja, jotta Lordi joutuisi koukistamaan kintereitä ja takapää vahvistuisi. Sen jälkeen teimme äidin kanssa esteitä ja hieman irtohypytimme Lordia. Lordi on normaalisti todella energinen juoksuttaessa, mutta tällä kertaa hänen mielestään oli kivointa vain ravata esteitten yli. Lopulta äitini sai herran laukkaamaan ja hyppäämään hyvin. Äitini ei normaalisti juoksuta hevosia, joten sain hyvät naurut kun mamma pisti tyylillä Lordin laukkaamaan!

Kisapäivä oli yllättävän lyhyt: kisasin vain yhdellä hevosella yhdessä luokassa (Töltti T.2) ,  suoritukseni oli vasta klo. 12.40 ja Orimattilaan ei ole tallilltamme mikään älyttömän pitkä matka. Päätin jo etukäteen etten osallistu sunnuntaina järjestettäviin finaaleihin, halusin tehdä niin lyhyen kisamatkan kun mahdollista, Skardin mahaa ajatellen. Olen ennenkin kisannut Orimattilassa ja paikka on tuttu Skardillekin parin vuoden takaa. Kisabaana on raviradan keskellä, ja alue on todella aukea ja laaja. Lämmittely tapahtuu raviradalla. Skardi oli jo heti trailerista ulos päästyään täpinöissään. Ruunaksi Skardi on aina ollut hyvin energinen ja "säpäkkä" etenkin vieraissa paikoissa. Nyt kun herra on vahvistunut ja saanut paljon enemmän massaa, on energiaa vaan hieman vaikeampi hallita. Skardi ei tee mitään pahaa, hän vaan on hyvin innoissaan!

Olin ajatellut tekeväni lämmittelyn aivan samalla lailla kun edellisenä päivänä kotona. Skardi oli kuitenkin niin vauhti päällä, ettei kävelykään meinnannut onnistua. Yritin parhaani mukaan päästää herran höyryjä pois töltissä, sekä pehmittää ja rentouttaa. Skardi on usein tuntunut samalta lämmittelyssä, mutta silti suorituksessa ollut kuuliainen. Nyt pöhköenergiaa riitti radallakin. Suoritus tuntui sinäänsä omituiselta, koska mikään ei oikein mennyt niinkuin olin suunnitellut. Ensimmäisen osion menin liian lujaa, reippaassa keskitempossa Skardi pysyy pehmeenä ja elastisena. Nyt kuitenkin tempo hurahti lisätyn puolelle, joka johti ajoittaisiin jäykistymisiin. Hidas töltti ei ollut aivan niin hidasta kun olisin toivonnut, ja siinäkin niska jäi hieman jäykäksi. Vapain ohjin Skardi pysyi kyllä hyvin töltillä, mutta tempo oli liian lujaa. Skardi ampasi menemään kun tykin suusta ja koitin hidastaa, mutta liikaa en viitsinyt jäämää korjaamaan ohjista (kun ohjien nimenomaan pitäisi olla vapaat), koska tahti pysyi kuitenkin puhtaana ja koko ajan töltin puolella. Koitin tehdä istunnallani kaiken voitavan. Onneksi Skardi pysyi kuitenkin koko suorituksen ajan tasaisena ja puhdastahtisena. Ainut ongelma oli siis liian reipas tempo joka johti siihen, että keho ja liike ei ollut niin pehmeitä ja elastisia kun ne parhaimmillaan on. Heti suorituksen jälkeen taisin sanoa äidilleni, että " tämä oli elämäni oudoin suoritus". Minulla oli siksi sellainen fiilis, koska se ei tuntunut ollenkaan niin suunnitellulta ja harmooniselta, kun suoritukseni yleensä tuntuvat.

Onneksi suoritus näytti paremmalta kun tuntui, ja saimme kuitenkin ihan kohtuulliset kokonaispisteet: 6.33. Suurta hajontaaa pisteissä oli, parhaat pisteet olivat 6.8. Seiskoja tuli ekoista osioista, siihen olen tyytyväinen! Sinäänsä hyvä fiilis, että saimme kuitenkin noin hyvät pisteet suorituksella, jossa on paljon parannettavaa. Sijoituimme karsintojen ykkösiksi. 

Luulen, että Skardi olisi ollut paljon paremmin kuulolla, jos olisimme saapuneet kisapaikalle jo perjantaina, ja olisin saanut ratsastaa sen jo kisoja edeltävänä päivänä kisaradalla. Usein pidemmillä reissuilla Skardi ei enää parin päivän päästä ole moksiskaan lämmittelyalueesta tai kisaradasta.

Kisasuorituksen jälkeen tapasimme vanhan luokkakaverini äidin, Saijan, joka on itse kehitellyt Derma-tuoteperheen hevosten kesäihottuman hoitoon. Hän näytti Skardilla miten tuotteita käytetään. Hevosistamme Drekillä on aivan selkeä kesäihottuma, mutta myös Lordi ja Skardi reagoivat hyönteisiin. Dreki osallistuu loppukesästä Saijan kesäihottumatutkimukseen. Hoidamme ja loimitamme hevosiamme parhaamme mukaan, jotta ne eivät hankaisi ihoaan rikki. Saijalla oli todella hyvät ohjeet ihottuman kurissa pitoon! Tänään aloitan tuotteiden käytön Skardilla ja Lordilla, kerron siis myöhemmin käyttökokemuksia :)

Sunnuntaina vietin poikaystäväni kanssa oikein ansaittua vapaapäivää. Meitä lapsetti, joten menimme kauppatorilta vesibussilla Korkeasaareen! Ensin söimme kuitenkin muurinpohjalettuja ja muikkuja kauppatorilla, nam! Eilinen oli muutenkin yhtä syömistä, kävellessämme kotiinpäin ostimme Iso Roban Makuunista melkein kilon irtokarkkeja, hups!

Tänään olen ilmoittautunut molemmilla hevosilla SM-kisoihin. Suomenmestaruuskilpailut järjestetään Ypäjällä 4-6.7, tervetuloa katsomaan! 

Koneellani on paljon videoita kisasuorituksistani. Rakas äitini kuvaa ahkerasti aina kisoissa, mutta hän jännittää kovasti, joten videot hieman tärisevät, hyppivät ja pomppivat. Koitan muokata (jos osaan) jotain julkaisukelpoisia videoita tänne!

Kisoista minulla ei ole valitettavasti mitään kuvia, mutta Korkeasaaren söpöt eläimet saavat viihdyttää teitä! 

Pikkupanda, ruotsiksi kattbjörn, eli kissakarhu .. ?

Villihevoset :)

Nämä apinat halasivat toisiaan näin koko ajan!


Jollain muullakin on karvanlähtöaika kun meidän hepoilla ;D

Pikkuapina!

Niin kiiltävä turkki tällä kaverilla

Mitkä viikset ;)

Pikkumangusteja <3






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti